perjantai 24. kesäkuuta 2011

Taianomaista ja leppoisaa mittumaaria kaikille!

Ihanimmat ruusut

Vuosia sitten juhannus oli erilainen! Suunnitelmia kavereiden kanssa, mihin mennään, missä parhaat festarit tai mökkikekkerit, missä yövytään, mitä juodaan (ikinä en ole tarvinnut paljon mieleni isompaan iloitteluun, nykyään riittää pari siideriä), mitä puetaan päälle... Ne olivat ihania, oman aikansa parhaita aikoja, muistoihin painuvia. Nyt pääasiana on ruoka ja rauha. Suuntana mökki lasten kanssa, pääasiana yhdessäolo, sauna ja järvi. Tämän hetken parasta aikaa, aikanaan muistoihin painuvaa. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, jonka parhaiten tietää sydän, mieli ja kroppa.

Peikon osuvin sanoin; muistoihin painuvaa juhannusta!

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

-Tove Jansson

Suomimaisemaa


Aurinkokin on luvannut vilahtaa...

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kesä ja kiireettömyys!

Veden ääressä rauhoittuu.



Kesää kaikille aisteille...
Kesällä nautitaan lämmöstä ja ulkoelämästä, ollaan luonnon lumoissa. Parasta on myös kiireettömyys. Se, että heräämisen jälkeen voi rauhassa nauttia aamupalan ja sitten lähteä sinne, minne nenä näyttää tai jäädä juuri siihen, mihin haluaa. Eikä tarvitse edes lähteä kauas, läheltä löytyy kaikkea kaunista, joskus eksoottistakin. Voi hypätä autoon ja löytää matkalta kaikenlaista mielenkiintoista. Tai pakata eväät ja hyvän kirjan reppuun, patikoida kansallispuistoon, rauhaisan ja jykevän ikitammen alle. Auringonlasku laiturin nokassa veden liplattaessa, sitäkin on mukava muistella pakkasen taas paukkuessa nurkissa. Yhdessäolo, luonnonhelma, vanhat hytittömät traktorit, mansikkamaito -kesä on aito. Ihanaa, kiireetöntä kesää kaikille!
Max nauttii kesästä

Metsämansikkasatoa odotellen...

Joskus voi vain hypätä autoon ja katsella kaunista Suomi-maisemaa...

I <3 hytittömät vanhat traktorit!

Kotiinkin voi jäädä...





Kuitenkin tarkkana kuin kasvavat porkkanat!

Kävellen tai pyöräillen säästää luontoa, ei aina tarvitse lähteä kauas...

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Myrsky -liian lähellä

Myrsky, syöksyvirtaus osui kohdallemme. Olo tuntui pieneltä ja itku poltteli silmäkulmia. Aurinko paistoi ensin täydeltä terältä, mutta hetkessä taivas muuttui myrskynvioletiksi. Ajoimme mieheni kanssa, silloin tietämättämme, aivan myrskyn perässä, ihmettelimme vain puiden roskista täyttynyttä tietä, jota ei paikoitellen näkynyt ollenkaan risujen, käpyjen ja lehtien alta. Kumpainenkin ajatteli ääneen: "Onpas tuuli puhaltanut, en ole ikinä nähnyt tällaista aikaisemmin! Ihme, ettei puita ole katkennut..." Kilometrin ajettuamme puita sitten olikin katkeillut, matkamme vanhempieni luo tyssäsi siihen. Onneksi edellämme ajavalla oli kirves matkassa ja läheisestä talosta tuli isäntä moottorisahan kanssa. Matka jatkui, mutta katkesi taas tielle kaatuneeseen puuhun. Käänsimme auton ja yritimme toista kautta, jossa puita olikin katkeillut kuin tulitikkuja ja kaikki näytti aivan kuin sodan jäljiltä. En onneksi ole sodan jälkiä nähnyt kuin televisiokuvista, mutta tunne oli vahva, tämä oli kuin sodanjälkeistä kuvaa... Syöksyvirtauksesta oli kulunut muutama minuutti; maasta ja metsästä nousi harmaa höyry ja oli aivan hiljaista. Metsää, kirjaimellisesti metsää, oli kaatunut, sillä puita oli tiellä sadoittain, niin pitkälle kuin silmä kantoi. Jäljellä oli vain peukalonpään kokoisia rakeita, juuriltaan revityt tai puolesta välistä katkenneet surulliset puut sekä aavemainen hiljaisuus. Ne koivut, lepät, männyt ja kuuset, jotka eivät olleet kaatuneet, olivat kallellaan myrskyn suuntaan. Luonto oli aivan hiljaa: "Jos olemme paikallaan ja ihan hiljaa, se ei ehkä tule takaisin...". Sitten tuli hätä! Ovatko kaikki läheiset ja tuttavat kunnossa?? Jos joku onkin jäänyt puiden alle! Sitten soittoja sinne ja tänne! Olimme aikeissa lähteä rämpimään kaatuneiden puiden sekaan, mutta onneksi palokunta tuli paikalle. Sitten tulivat järkytys ja jossittelut: "Mitä jos vanhempani olisivat olleet lenkillä Tyyne-koiran kanssa juuri tässä kohtaa?? Mitä jos olisimme itse ajaneet tästä viisi minuuttia aikaisemmin?? Mitä jos joku lapsi olisi ollut pyörällä matkalla läheisestä koulusta kotiin?? Mitä jos?!!" Itku tuli, olo tuntui pieneltä vahvojen ja armottomien luonnonvoimien edessä. Onni onnettomuudessa oli, että ihmisvahinkoja ei kuitenkaan tullut, aineellisia vahinkoja sitäkin enemmän. Metsä ja talot näyttivät pelokkailta myrskyn jälkeen, kiitollisina siitä, että myrsky oli ohi. Ihmiset keskustelivat myrskystä järkyttyneinä, kaikki toivoivat, että myrskyjä ei enää ikinä tulisi. Tällaiset myrskyt eivät ole kuuluneet Suomeen, niiden on kuitenkin ennustettu yleistyvän ja voimistuvan. Tämä oli muistutus meille ihmisille siitä, että ympäristötekomme ovat vaikuttaneet luontoon sekä ilmastoon. Olisiko aika tehdä enemmän? Kiitollisena siitä, että selvisimme säikähdyksellä, en kuitenkaan osaa nauttia tulevasta hellekesästä, ilman ajatusta, mitä jos... Nyt sunnuntaina paistaa aurinko, taivas on kesänsininen, linnut laulavat, kimalaiset pörisevät ja sireenit tuoksuvat, vaikea uskoa, että neljä päivää sitten myrsky otti vallan...
Myrskyn reitti