Nainen kiitti onneaan,
että oli vihdoinkin oppinut laittamaan kännykkänsä hiljaiselle
värinälle, muuten hänen piilonsa olisi paljastunut välittömästi.
Toinen onni oli, että nainen oli jättänyt tällä kertaa koiran
kotiin. Kultaisennoutajan rakkaus kun ei erota rikollista ystävästä.
Alkoi olla jo hämärää, joten nainen sulautui osaksi puuvajan
kattoa. Pahaksi onneksi kattoon yritti sulautua myös kymmeniä
hämähäkkejä ja muita yhtä mukavia ötököitä, joita nainen
inhosi sydämestään. Alhaalla pihassa hääri isokokoinen mies ja
sadatteli äkäisesti, todennäköisesti venäjäksi tai sen sukuisesti. Jotain oli selvästi
mieheltä hukassa. Puuvajan sisältä kuului hätääntynyttä ähinää
ja puhinaa. Sidottu mies alkoi tulla tajuihinsa.
Elle Salo.
Nelissäkymmenissä oleva sopivasti pyöreä nainen, jonka
keskivaaleat pitkät hiukset olivat vedetty hätäiselle ponnarille
ja vihreiden silmien ympärille oli hutaistu vedenkestävää
ripsiväriä. Muuten nainen oli lähes meikitön. Nainen käänsi
kyllä päitä, vaikkei klassisen kaunis ollutkaan, luultavasti siksi, että naisen kasvoista kuvastui jotain salaperäisyyttä heijastelevaa. Naisen nenässä oli
pieni kyömy, joka oli isältä peritty. Äidiltä peritty nauru oli
saanut täyden voimansa vasta aikuisemmalla iällä, jolloin uskalsi
nauraa jo myös itsellensä. Suun ympärillä oli useita naururyppyjä
ja silmiä kehystivät kyyneleiden uomat, joista osa oli tarpeettoman
syviä. Vihreät silmät olivat naisen sydämenpeili: ne kertoivat
katseen kohteesta heränneen tunteen valheetta. Silmät leiskuivat
rakkaudesta, ilosta ja välillä ärtymyksestä sekä inhosta,
vihastakin. Silmien valheetonta antia naisen oli pitänyt opetella
säätelemään, sillä tässä ammatissa totuus saattoi olla liian
paljastavaa, jopa hengenvaarallista. Elle Salo, yksityisetsivä,
liikkui halutessaan ketterästi ja huomiota herättämättömästi, eikä kukaan
voinut aavistaa, että kainalokotelossa keikkui Heckler & Kochin
itselataava pistooli.