Pieniä ihmeitä päivä täynnä

Auto varoitti jäähdytysnesteen olevan liian matalalla, kun piti lähteä viime hetken ostoksille ruokakauppaan. Jäähdytysnesteitä on kolmea eri väriä, punaista, vihreää ja sinistä, niitä ei saa sekoittaa keskenään. Autoon tarvittiin vihreätä, meillä oli varastossa vihreätä jäähdytysnestettä. Kaupasta oli luumuhillo loppunut ja minulla huono omatunto aaton kauppareissusta. Myyjillä oli tonttulakit päässään ja onneksi vain lyhyt työpäivä, Äidin varastosta löytyi sitä hilloakin. Oli joulu tai arki, peräluukussa ajavia löytyy aina. Tällä kertaa Länsilinjojen bussikuski 40:n alueella luukussa kiinni. Alamäessä edestäni joku päätti kääntyä, bussikin ehti jarruttaa, eikä tullut peräänajoa. Eilen pimeällä haettu kuusi näytti metsässä hyvältä, tänään vähän toispuoleiselta, mutta lasten koristelemana kauniilta. Jaksoin touhottaa kaiken valmiiksi, vaikka yöunet ovat viime aikoina jääneet vähiin, jaksan valvoa vieläkin, kun talo on hiljentynyt. Lyytin juoksu alkoi, housut löytyivät ensimmäisellä yrittämällä. Lyyti loukkasi tassunsa, suostuu pitämään sukkaa tupon päällä. Kuljemme saunaan vielä ulkokautta, Onni toivoi eilen, että Pukki toisi saunatakin. Pukki toi. Fanni on ollut korkeassa kuumeessa, tänään kuume laski. Toivoin lahjaksi kirjaa, sain kaksi. Joulupöydän äärellä oli tänään läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset, ruoka oli parasta ikinä, yhdessä tehtyä. Tunnelma oli lämmin. Päivä oli pieniä ihmeitä täynnä, johtuneeko joulun taiasta. Toivon, että kaikilla on ollut onnistunut ja ihmeellinen joulu. Toivon, että tuleva vuosi tuo vain hyvää ja hyvyyttä myös itsessäni, ehkäpä sen kaikista eniten toivomani pienen ihmeen, tavalla tai toisella. Ihanaa joulua Sinulle, tuokoon uusi vuosi toivomasi ja kaiken onnen tullessaan.

Vanhan tavaran uusi koti. Olen aina pitänyt kaikesta kauniista tai ainakin näin selitellyt materian hankkimista. Jotain on kuitenkin iän myötä tapahtunut, kun uuteen kotiimme olen haalinnut lähinnä kaikkea vanhaa. Myönnetään, myönnetään, ikeaakin löytyy.

Ikaalilaiselta Kyllikiltä lehti-ilmoituksen perusteella hankittu keittiökaappi, jota tuunattu turkoosilla. 

Kenkäpamppu Eemil Aaltosen vanha tuoli.

Vanhoja lasiaarteita.

Ilmeisesti pommisuojan arkku, Ilkan Äidin lahjoittama.

Isän tekemä kaappi, ystävän lahjoittama vanha ikkuna ovena. Ja muita aarteita Ilkan Äidin mökiltä.

Toivottavasti nämä minulle tärkeät aarteet löytävät aikanaan taas uuden hyvän kodin. Silloin kun minä olen jo antiikkia tai saanut uuden kodin (mullan alta). Mutta hei, nyt alkaa Antiikkia, Antiikkia!

Menetin toivonkin

Nimesin Toivoksi tämän viimeisen aarteeni ja toiveeni, lahjaksi saadun. Sillä ei toivoa saa koskaan menettää, sanotaan. Nyt menetettiin. Rauha tämänkin pikkuenkelin sielulle.

Äiti. Sana, jota janoan. Sana, jota vihaan.

Pettymystä ja surua monella tasolla. En koskaan tunne leijonaemon lailla, en näe ensimmäisiä askelia, en iloitse lukemaan oppimisesta, en pakahdu ylpeydestä, en itke huolesta, en koe ripille pääsyä, en valmistumista, en pesästä lentämistä. Vanhempani eivät saa olla isovanhempia, eivät tuntea lapsenlapsen pulleita pikkusormia tai syödä salaa suklaata muurin takana, vaikka ei olekaan karkkipäivä. Siskostani ei tule tätiä, joka veisi Särkänniemeen tai opettaisi siskonlapselleen maalauksen saloja. Ei koskaan. Mieheni joutuu kannattelemaan minua surussani, näkemään kysymyksen silmissäni epäreiluudesta, aina.

Oululaisäitikin menetti, ainakin viisi kertaa. Yritän ymmärtää. Molemmat elämme ajatusten myllerryksessä, surussa, epätoivossa.

Älä sano mitään. Älä katso. Älä kysy. Älä koske. Jos sanot, katsot, kysyt, kosket, en tiedä mitä tapahtuu. Pelkään, että hajoan, sorrun, rikun palasiksi siihen paikkaan. Sano, katso, kysy, koske ajan kuluttua. Silloin näet silmistäni edelleen pohjattoman surun, mutta ehkä epätoivoinen pettymys ja viha ovat jo laantuneet, pakkautuneet mytyksi sisälleni. Ikuisesti.

Viljakkalan Pispala

Viljakkalan seurojentalolla kokoontui 16.3.2014 hilpeä sekä hyväntuulinen joukko Pikku-Pispalalaiset ry:n jäseniä, joista osa on ollut mukana jo vuodesta 1998, jolloin yhdistys on perustettu. Kaikki jäsenet eivät enää asu kylässä, mutta kokevat yhdistykseen kuulumisen edelleen tärkeänä sekä antoisana. Jokainen vuosikokoukseen osallistunut jäsen tuntuu olevan mukana koko sydämestään. Ensikertalaisena minut otettiin lämpimästi ja ilolla vastaan. Asialistalla oli liuta asioita, mutta matkan varrella minulle ehdittiin kertoa Pikku-Pispala ry:n ja Viljakkalan seurojentalonkin historiasta.

Pikku-Pispalan kylä sijaitsee pari kilometriä Viljakkalan keskustasta Ylöjärvelle päin, maamerkkinä voi pitää tuulimyllyä kallioiden päällä. Minua on tulevana kyläläisenä jo tovin mietityttänyt se, mistä nimi Pikku-Pispala tulee. Yhdistyksen kokouksessa tämäkin selvisi. Aikoinaan kylän taloissa oli paljon poikia, joilla riitti energiaa monenlaiseen kyseenalaiseenkin touhuun. Eräs opettaja olikin kivahtanut näiden poikien kolttosille: ”Tää on ku Pispala!”

Pikku-Pispalalaiset ry. on aktiivinen ja toimelias yhdistys, jonka toimintasuunnitelmaan vuonna 2014 kuuluu muun muassa perinnetiedon kerääminen, Ylöjärven kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa sekä Viljakkalan Seurojentalon –yhdistyksen toiminnassa mukana oleminen mahdollisuuksien mukaan, lisäksi kylätaloa aiotaan kunnostaa ja maisemaa hoitaa. Heinäkuussa yhdistys osallistuu Kirpputori –suunnistukseen ja syyskuussa Läheltä Sinulle –tapahtumaan. Voikin sanoa, että yhdistys tuo toimintaa kylälle sekä kylää lähemmäksi kaupunkia.

Mielenkiintoista oli kuulla myös Viljakkalan seurojentalon historiasta, joka on ollut monivivahteinen. Seurojentalo on vihitty käyttöön loppiaisena vuonna 1920. Talossa ovat pitäneet paikkaansa niin pankki, Kansainhuolto kuin putkakin, johon tansseista saatettiin väsyneet juhlijat huilaamaan hetkeksi. Nykyään seurojentalolla vietetään häitä, pidetään huutokauppoja sekä esitetään teatteria. Kokouksen aikana salista kuuluikin Nuorisonäyttiksen harjoitusten ääntä; Pekko ja peikonpyydystäjät –esitys saa ensi-iltansa perjantaina 21.3. kello 19. Myös erilaiset tapahtumat viihtyvän talon katon alla. Vanhan talokaunottaren kunnostamiseen on aikoinaan käytetty paljon aikaa, rakkautta sekä talkootunteja, joka näkyy sekä tuntuu talon valoisassa tunnelmassakin. Tällä hetkellä laitetaan kuntoon seurojentalon vanhaa pankkisalia, jossa pyritään säilyttämään mahdollimman paljon vanhoja kauniita pintoja.

Omat juureni ovat Jämijärvellä, mutta Viljakkala antaa siipieni alle kannattelevaa ilmaa, toivottavasti elämäni loppuun saakka. Pikku-Pispalalaiset ry:hyn kuuluminen tuntuu mainiolta mahdollisuudelta tutustua viljakkalalaisiin sekä myös vaikuttaa omaan kotipaikkaan liittyvissä asioissa. Pikku-Pispalan kylä ja koko Viljakkala on kaunista seutua järvimaisemineen, pikku-pispalalaiset ja viljakkalaiset mukavaa sekä toimeliasta väkeä, joten nyt voikin ihan eri syystä huudahtaa: ”Tää on ku Pispala!”

Tämän oven takana väsyneet juhlijat huilasivat aikoinaan...